Valtion Rikkihappotehtaan perustaminen oli seurausta Suomen itsenäistymisen synnyttämistä uusista tarpeista. Kotimaisen lannoitetuotannon kehittäminen ja puolustusaineteollisuuden raaka-ainehuolto nousivat nopeasti kansallisiksi tavoitteiksi, joita kuvattiin iskulauseella ”leipää ja ruutia”. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi syntyi suomalaisen kemianteollisuuden perusta: Valtion Rikkihappotehdas Lappeenrantaan ja Superfosfaattitehdas Kotkaan, jotka aloittivat toimintansa vuonna 1922.

Valtion rikkihappotehtaan rakennuksia, 1920-luku. Tuntematon valokuvaaja. Lappeenrannan museot.

Lappeenrannan rikkihappotehtaan taustalla oli kaksi asiaa, joita juuri itsenäistynyt Suomi tarvitsi kipeästi: ruokaa ja omaa puolustusteollisuutta. Ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumous ja itsenäistyminen näyttivät karulla tavalla, kuinka paljon maa oli tuontiviljan varassa. Omaa maataloutta piti saada vahvemmaksi, ja yksi keino siihen olivat lannoitteet – etenkin superfosfaatti, jonka valmistukseen tarvitaan rikkihappoa. Samaa rikkihappoa kaipasi myös syntymässä oleva ruuti- ja räjähdysaineteollisuus. Yhdellä perustuotteella oli siis kaksi tärkeää tehtävää: turvata leipä ja turvata maan puolustus.

Tässä artikkelissa käydään läpi vuodet 1914–1922 ja se kehitys, joka johti kotimaisen rikkihappo- ja superfosfaattiteollisuuden syntyyn.

Sitä, miksi tehdas päätyi juuri Lappeenrantaan, katsotaan tarkemmin seuraavassa artikkelissa.

Aikajana

Ajankohta	Tapahtuma
1800-luvun loppu – 1914	Maatalous siirtyy viljanviljelystä karjatalouteen. Leipäviljasta tuodaan noin 60 %, ja voita viedään Pietariin [5].
1914	Sota katkaisee viljantuonnin Saksasta. Kesällä Venäjä asettaa viljatullin, joka sulkee saksalaisen viljan pois [2].
1916	Pula uhkaa ensi kerran. Tuonti siirretään Venäjän maatalousministeriön hoitoon, ja viljaa saadaan vielä riittävästi [3].
Kevät–kesä 1917	Vallankumous pysäyttää viljantuonnin Venäjältä. Elintarvikelaki ja leipäkortit tulevat voimaan 17.6.1917 [9].
Kesä–syksy 1917	Kuiva kesä ja heinäkuun hallat. Valtiopäivillä tehdään aloitteita keinolannoiteteollisuudesta, mutta käytännön toimiin ei ryhdytä [1].
Joulukuu 1917	Itsenäisyysjulistus. Ruokapula varjostaa itsenäistymistä [8].
1918	Sisällissota pahentaa pulaa. Syksyllä koko viljasato takavarikoidaan, ja joulukuussa perustetaan Valtion Viljakonttori [8].
1918 alkaen	Sotatalousministeriö (myöhemmin puolustusministeriö) alkaa rakentaa kotimaista sotatarveteollisuutta, ja maahan perustetaan puolustusministeriön valvomia valtionyhtiöitä [19].
Alkuvuosi 1919	Kauppa- ja teollisuuskomissio tekee aloitteen rikkihappoteollisuudesta, ja Yrjö Talvitie lähetetään Saksaan [1]. Saksalainen Köln-Rottweil tarjoaa hallitukselle ruutitehtaan koneita [20]. Viljatuonti ympärysvalloilta pääsee täyteen vauhtiin helmikuun lopussa [6].
Kesä–syksy 1919	Viljatuonti jatkuu syksyyn, kunnes oma sato on käytössä [6]. Vuoden 1919 valtiopäivillä esitetään komiteaa tutkimaan kotimaista apulantojen valmistusta [1].
Lokakuu 1919	Maatalousministeri Kyösti Kallio valtuuttaa laitteiden oston Saksasta [1].
Vuodenvaihde 1919–1920	Käyttämättä jääneen rikkihappo- ja superfosfaattitehtaan koneiston kauppa allekirjoitetaan [1].
1920	Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaat Oy perustetaan, ja Outokumpu valtiollistetaan. Rikkihappotehdas sijoitetaan Lappeenrantaan ja superfosfaattitehdas Kotkaan [1].
1922	Lappeenrannan ja Kotkan tehtaat käynnistyvät syksyllä; ensimmäiset rikkihapot valmistetaan 22.8.1922 [1]. Samana vuonna päätetään Valtion ruutitehtaan rakentamisesta Vihtavuoreen [19].
1923–1926	Vihtavuoren ruutitehtaan rakennustyöt alkavat maaliskuussa 1923. Nitroselluloosa- ja ruutiosastot vihitään käyttöön 9.10.1926 [15].

Lähtökohta: karja edellä, vilja perässä

Ennen itsenäistymistä suomalainen maatalous oli vuosikymmenten mittaan kääntänyt suuntaansa viljasta karjaan. Se kannatti, koska Venäjän viljavilta mailta sai niin halpaa viljaa, ettei kotimaisella ollut kilpailussa juuri mahdollisuuksia – ja Pietariin taas meni hyvin kaupaksi voi ja muut karjatalouden tuotteet [10]. Peltoa raivattiin reilusti lisää, mutta pelloilla kasvoi lähinnä heinää ja eläinten rehuviljaa [5]. Vuonna 1910 kaksi kolmasosaa Etelä-Suomen pelloista oli rehutuotannossa, ja viljasta 60 prosenttia tuotiin ulkomailta [2]. Rukiista, joka oli tärkein leipävilja, tuotiin vuonna 1913 peräti 63,2 prosenttia koko kulutuksesta [5].

Keinolannoitteita Suomessa käytettiin vähän [1]. Maatalous oli osa Venäjän keisarikunnan taloutta, ja tärkein kauppakumppani oli Pietarin seutu, josta tuli myös viljaa [1]. Vielä 1910-luvun alussa Venäjä pystyi hoitamaan koko Suomen viljantarpeen, joten kriisiin ei osattu varautua [7]. Systeemi toimi – niin kauan kuin raja pysyi auki. Ongelma oli siis jossakin määrin samankaltainen kuin vuosikymmeniä myöhemmin Neuvostoliiton kaupan romahtaessa.

1914–1916: sota katkaisee kauppayhteydet

Kun sota syttyi, Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, ja Venäjä soti Saksaa vastaan. Saksasta ei enää tullut viljaa [3], ja kesällä 1914 Venäjä asetti viljatullin, joka piti saksalaisen viljan poissa mutta päästi venäläisen vapaasti läpi. Ajateltiin, että Venäjän vilja kyllä riittää [2]. Tuontia alettiin järjestää Venäjältä, mutta omaa viljantuotantoa ei juuri yritetty lisätä. Kuljetuksia hankaloitti vielä se, että armeija meni rautateillä aina edelle [3]. Yhteydet länteen kulkivat yhä useammin Ruotsin kautta [4].

Ensimmäistä kertaa pula uhkasi vuonna 1916. Silloin viljaa saatiin kuitenkin vielä tarpeeksi, kun tuonti siirrettiin Venäjän maatalousministeriön hoidettavaksi [3]. Loppuvuodesta 1916 ja keväällä 1917 alettiin säännöstellä voita, lihaa ja maitoa, mutta sekään ei riittänyt turvaamaan edes kotimaisten elintarvikkeiden saantia [4].

1917: vallankumous ja vilja loppuu

Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen ruokakauppa rajan yli katkesi [1]. Kun senaatti valmisteli keväällä 1917 elintarvikelakia, tiedettiin jo, että edellisenä vuonna Venäjältä oli tullut alle puolet tilatuista elintarvikkeista [9]. Kesäkuussa viljantuonti Venäjältä pysähtyi kokonaan [9], ja vuoden 1917 loppuun mennessä se loppui lopullisesti [4]. Elintarvikelaki astui voimaan 17.6.1917, ja leipäkortit tulivat kaikkien käyttöön [9]. Ongelma oli vain se, ettei säännöstelyyn ollut valmistauduttu eikä varastoja ollut [7].

Sääkään ei auttanut: kesä 1917 oli kuiva, ja heinäkuun hallat veivät satoa vielä lisää [8]. Päälle tulivat maataloustyöväen lakot [1]. Valtiopäivillä tehtiin vuonna 1917 aloitteita oman keinolannoiteteollisuuden rakentamisesta, mutta käytännössä mitään ei tapahtunut [1]. Kun itsenäisyys julistettiin joulukuussa 1917, ruokapula oli koko ajan taustalla [8].

1918: sisällissota ja nälän partaalla

Vuoden 1917 lopulla elintarvikehallituksen raportit kertoivat, että joka neljännellä suomalaisella ei ollut tarpeeksi edes leipää tai viljaa, ja ruokaa jonotettiin tuntikausia [11]. Sisällissota teki tilanteesta vielä pahemman, koska elintarvikekauppa ei toiminut ja viljelyolot olivat huonot [11]. Vuonna 1918 leipäviljaa oli käytössä vain puolet siitä, mitä vuonna 1914 [2], ja syksyllä hallitus julisti koko viljasadon takavarikkoon [8].

Pula-aikana leipää jatkettiin selluloosalla, ruumenilla ja pellavansiemenillä [13]. Yleisin viljan korvike oli pettu eli männyn kuoren sisäkerros [12]. Sitä oli syöty hätäruokana jo aiempina nälkävuosina, ja vielä vuoden 1918 sisällissodassakin [18]. Pula ei koskenut vain kaupunkeja: maaseudun korttitalouksien viljantarpeesta tuontiyhtiö pystyi kattamaan vain 12 prosenttia [3], ja kun sato epäonnistui, nälkä iski ensimmäisenä maaseudun köyhimpiin [12]. Joulukuussa 1918 perustettiin Valtion Viljakonttori hoitamaan tuontimonopolia ja säännöstelemään viljakauppaa [6].epäonnistuessa ruokapula iski ensimmäisenä maaseudun köyhimpään väestöön [12]. Joulukuussa 1918 perustettiin Valtion Viljakonttori, joka hoiti tuontimonopolia ja säännösteli viljakauppaa [6].

1919: tuonti pelastaa – mutta opetus jää mieleen

Helmikuun lopussa 1919 viljatuonti pääsi vihdoin kunnolla vauhtiin. Suomi oli sopinut ympärysvaltojen kanssa ottavansa vastaan 800 tonnia viljaa päivässä, mutta laivoja oli vaikea saada, Itämerellä oli miinoja ja jäät haittasivat liikennettä [6]. Vilja-apua tuli Ruotsista ja Tanskasta Yhdysvaltojen takaamana [17]. Huhtikuusta alkaen yli 90 prosenttia elintarvikelautakuntien jakamasta viljasta oli tuontiviljaa. Keväällä ja kesällä 1919 Suomi oli – maaseudun omavaraistaloudet pois lukien – täysin ulkomaisen viljan varassa [6]. Tuonti jatkui syksyyn asti, kunnes oma sato saatiin käyttöön [6].

Opetus oli selvä. Maa oli nojannut tuontiviljaan, ja sen saanti oli katkennut kahdesti: ensin Saksan, sitten Venäjän suunnalta. Itsenäistymisen jälkeen huoltovarmuus nousikin heti isoksi kysymykseksi [1]. Omavaraisuutta piti nyt miettiä oman valtion rajojen sisällä, koska Venäjän keisarikunnan talousjärjestelmään ei enää voinut nojata.

Ensimmäinen ratkaisu: lannoitteet omasta takaa

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen moni maa alkoi vahvistaa omaa ruoantuotantoaan, ja kokemus oli osoittanut, että väkilannoitteilla sato saatiin kasvamaan tehokkaasti ja halvalla [2]. Suomessakin oma lannoitetuotanto nähtiin keinona estää ruokapulan toistuminen [1]. Ensimmäiseksi tuotteeksi valittiin superfosfaatti.

Toinen tarve: ruuti ja räjähteet

Rikkihapolle oli kuitenkin toinenkin käyttäjä, ja se oli vähintään yhtä tärkeä kuin lannoitteet. Itsenäisen valtion piti nyt huolehtia myös siitä, että armeijalla on tarvikkeensa, ja pian itsenäistymisen jälkeen valtio alkoi valmistella armeijaa varten ruutitehdasta [20]. Hanke oli osa sotatalousministeriön – myöhemmin puolustusministeriön – laajempaa suunnitelmaa luoda kokonaan kotimainen sotatarveteollisuus: vuodesta 1918 alkaen eri puolille Suomea perustettiin puolustusministeriön valvomia valtionyhtiöitä [19]. Jotta ruutitehdas olisi mahdollinen, tarvittiin ensin Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaat, joiden kautta ruudin valmistukseen tarvittava rikkihappo saatiin kotimaasta [19].

Lannoitteet ja puolustus kulkivat siis käsi kädessä. Valtion ruutitehdas oli rikkihappoyhtiön ensimmäisiä ja suurimpia asiakkaita [14], ja 1920-luvulla rikkihappo- ja superfosfaattitehtaat olivat osa strategista tuotantoketjua, johon kuuluivat myös Vihtavuoren ruutitehdas, Imatran voimalaitos ja Outokummun laitokset [1]. Erään lähteen mukaan Lappeenrannan tehdasta pidettiin tärkeänä oikeastaan räjähdysaineteollisuuden eikä niinkään lannoitteiden takia [2], ja paikallishistoriallisen kuvauksen mukaan tehdas oli sotien aikana tärkeä maan räjähdysainetuotannolle [16]. Lähteet painottavat lannoite- ja puolustustarvetta vähän eri tavoin, mutta molemmat olivat mukana alusta asti.räjähdysainetuotannolle [16]. Lähteet painottavat siis eri tavoin lannoite- ja puolustustarvetta, mutta molemmat olivat mukana alusta asti.

Yhteenveto

Rikkihappotehdas syntyi kahden tärkeän tavoitteen risteyskohtaan. Suomen maatalous oli jäänyt pahasti tuontiviljan varaan, ja sota ja Venäjän vallankumous näyttivät, kuinka riskialtista se oli. Omaa ruoantuotantoa haluttiin vauhdittaa lannoitteilla, ja niiden tekemiseen tarvittiin rikkihappoa. Samaan aikaan itsenäinen valtio rakensi omaa ruuti- ja räjähdysaineteollisuuttaan, joka tarvitsi täsmälleen samaa raaka-ainetta. Rikkihappo palveli siis sekä ruokahuoltoa että puolustusta. Tässä artikkelissa on katsottu, mistä tarve syntyi – sitä, miksi tehdas rakennettiin juuri Lappeenrantaan, käsitellään seuraavassa artikkelissa.

Lähteet

[1] Nykänen, Panu: Valtion rikkihappo- ja superfosfaattitehtaiden (Kemira) perustaminen. Suomalaisten Kemistien Seura, 17.3.2019. https://www.suomalaistenkemistienseura.fi/valtion-rikkihappo-ja-superfosfaattitehtaiden-kemira-perustaminen/

[2] Moilanen, Teppo: Pyrkimykset viljaomavaraisuuteen ja Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaiden lannoitetuotanto vuosina 1922–1945. Viimaa naamaan, 27.1.2020. http://teppomoilanen.kapsi.fi/2020/01/27/305/

[3] Suomi 1917–1918: Elintarviketilanne. Tampereen yliopisto. https://webpages.tuni.fi/sochistoria/suomi80/teema9.htm

[4] Suomi 1917–1918: Ulkomaankauppa. Tampereen yliopisto. https://webpages.tuni.fi/sochistoria/suomi80/teema10.htm

[5] Viljantuonnin vapautuminen ja metsän arvonnousu muuttivat maataloutta. Itsenäisyys.fi. https://xn--itsenisyys-u5a.fi/viljantuonnin-vapautuminen-ja-metsan-arvonnousu-muuttivat-maataloutta/

[6] Suomi pelastui keväällä 1919 nälänhädältä ottamalla syömävelkaa. Itsenäisyys.fi. https://xn--itsenisyys-u5a.fi/suomi-pelastui-kevaalla-1919-nalanhadalta-ottamalla-syomavelkaa/

[7] 1910-luku. Huoltovarmuuskeskus, huoltovarmuuden historia. https://www.huoltovarmuuskeskus.fi/tietoa-huoltovarmuudesta/huoltovarmuuden-historia/1910-luku

[8] Huoltovarmuuskeskus osasi tämän: Valtion viljaa riittää loppuvuodeksi. Seura.fi. https://seura.fi/ilmiot/historia/pahan-paivan-viljat-taman-huoltovarmuuskeskus-osasi-valtion-viljaa-riittaa-loppuvuodeksi/

[9] Kesäkuu 1917. Tyovaenliike.fi, Vuosi 1917. http://www.tyovaenliike.fi/vuosi-1917/kesakuu-1917/

[10] Suomen tie maitomaaksi. Hotelli- ja ravintolamuseo. https://hotellijaravintolamuseo.fi/suomen-tie-maitomaaksi/

[11] Suomalaisen nälän historia: Pettuleipää, lapamatoja ja häpeää. Apu.fi. https://www.apu.fi/artikkelit/suomalaisen-nalan-historia-pettuleipaa-lapamatoja-ja-hapeaa

[12] Vornanen, Jukka: ”Pettu wanha tuttu” – Perinteisen korvikeruokakulttuurin ja jäkäläleipävalistuksen yhteentörmäys. Turun yliopisto. https://www.utupub.fi/bitstreams/93c4b8ab-2ea8-4903-abfd-71cd9aebec1b/download

[13] Martat: Pula-ajan ruokaohjeita (julkaisu, PDF). https://www.martat.fi/wp-content/uploads/2017/08/12.pdf

[14] Kemira Oyj. Reference for Business, Encyclopedia of Company Histories. https://www.referenceforbusiness.com/history2/12/Kemira-Oyj.html

[15] Valtion Ruutitehdas. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtion_Ruutitehdas

[16] Lappeenranta / Rikkihappotehdas. Willimiehen jäljillä -blogi, 23.5.2012. https://willimiehenjaljilla.blogspot.com/2012/05/rikkihappotehdas.html

[17] Itsenäisen Suomen historia lyhyesti (opetusmateriaali). Suomen presidentit. https://suomenpresidentit.fi/opetusmateriaalit/Itsenaisen_Suomen_historia_lyhyesti.pdf

[18] Kansanperinne (oppimateriaali, pettu). Porin Into-polku. https://intopolku.pori.fi/app/uploads/sites/9/2026/03/kansanperinne26032026.pdf

[19] Paukku, Johanna: Vihtavuoren pamaus 1934–2013. Jyväskylän yliopisto (JYX). https://jyx.jyu.fi/bitstreams/ce02b44f-16e3-4bec-b120-0f2200612272/download

[20] Valtion ruutitehdas. Teoksessa Haloo, minä täällä! Sota ja pula 1939–1949. Keski-Suomen museo. http://www3.jkl.fi/ksmuseo/haloo/sota/sota_teoll3.htm